Golfhyvinvointi blogit

Ilonen oli rankingissa parhaimmillaan 37:nneksi paras

Ilonen oli rankingissa parhaimmillaan 37:nneksi paras

Blogi24/03/2019

Kalle Virtapohja: Golfkenttien tarinoita

Tavoitteellisen kilpauransa lopettamisesta torstaina 21.3.2019 ilmoittanut Mikko Ilonen (s. 18.12.1979) on menestynein suomalaisgolfari. Hän on ainoana pelaajana osallistunut kaikkiin miesten major-turnauksiin. Vuonna 2000 hän voitti British Amateurin Hoylakessa Royal Liverpoolin kentällä ja sijoittui seuraavana vuonna British Openissa jaetulle 9. sijalle.

Kehitys maailman huipulle ei kuitenkaan ollut suoraviivaista. Vuodet 2004 ja 2005 olivat vaikeita, putit eivät uponneet, ja Ilonen menetti ET-korttinsa. Näin hän ei enää päässyt mukaan Euroopan pääkiertueen kilpailuihin. Käänne tapahtui vuonna 2006, kun hän pelasi karsintojen kautta itsensä British Openiin. Se pelattiin samalla links-kentällä Hoylakessa, jolla hän oli kuusi vuotta aikaisemmin voittanut British Amateurin. Taas tuli onnistuminen, jaettu 16. sija. Seuraavan kauden alussa hän voitti Euroopan ja Aasian kiertueen yhteiskilpailun Enjoy Jakarta Astro Indonesia Openin, ja seuraavana kesänä Scandinavian Mastersin Arlandastadin kentällä Tukholmassa.
Yksi sen vuoden huipputapahtumista oli World Cup, joka pelattiin Mission Hillsin kentällä Kiinassa. Ilonen sijoittui Pasi Purhosen kanssa joukkuekilpailussa 13:nneksi. Sen kauden päätteeksi Ilonen oli ensimmäisen kerran maailman ranking-listalla 100 parhaan joukossa.

Vuonna 2011 Ilonen joutui jalkaleikkaukseen, jonka vuoksi hänen uusi nousunsa alkoi vasta vuoden 2012 puolella. Hänen paluunsa Euroopan huipulle realisoitui kesäkuussa 2013 Nordea Mastersin voitolla.

Lahden Golf on ollut Mikko Ilosen kotiseura. Hänen valmentajallaan Timo Rauhalalla on sama tausta. Itse asiassa Lahden Golfista on tullut enemmän suomalaisia eturivin pelaajia kuin mistään muusta seurasta: Anssi Kankkonen, Kalle Väinölä, Erkki Välimaa, Mikael Mustonen ja Janne Martikainen. Siinä olisi tutkittavaa, miksi Mukkulan ja nykyisin Takkulan kentän maisemista on noussut niin paljon taitavia pelaajia.

Timo Rauhala piti syksyllä 2013 PGA:n valmentajaseminaarissa esitelmän siitä, miten pelaaja nousee rankingissa maailman 50 parhaan golfaajan joukkoon. Tavoite oli vaativa, sillä vuoden lopussa Ilonen oli maailman rankinglistalla sijalla 84.

Tammikuussa 2014 Ilonen jakoi Dohassa Qatar Mastersin kärkisijan Espanjan Sergio Garcian kanssa, mutta uusinnassa espanjalainen oli vahvempi. Ilonen pakotti Garcian kuitenkin pelaamaan uusintareiän kolmesti, ennen kuin tämä sai aloittaa voitonjuhlat. Lahtelainen nousi hyvän sijoituksensa siivittämän maailmanlistalla 62:nneksi
Seuraavalla viikolla Omega Dubai Desert Classicissa Ilonen pelasi päätöspäivän parhaan tuloksen 64 lyöntiä ja nousi jakamaan viidettä sijaa. Hyvän alkukauden ja erityisesti Irish Openin voiton ansiosta hän nousi kesällä ensimmäisen kerran 50 parhaan joukkoon ja oli lähellä tulla valituksi Euroopan Ryder Cup -joukkueeseen. Syksyllä Ilonen nousi parhaimmillaan jopa 37:nneksi voitettuaan Euroopan kiertueen reikäpelimestaruuden.

Volvo World Matchplay Championship pelattiin lokakuussa 2014 London Golf Clubin kentällä Kentissä. Maailman tunnetuimman urheilumanagerin Mark McCormackin vuonna 1964 perustaman turnauksen ensimmäinen voittaja oli hänen asiakkaansa Arnold Palmer. Kyseessä oli alkuun kutsuturnaus, mutta nykyään se on Euroopan kiertueen virallinen kilpailu. Turnauksessa on pelattu aina reikäpeliä, muuten turnauksen formaatissa on ollut pientä säätämistä. Vuonna 2014 mukana oli 16 pelaajaa, jotka pelasivat ensin neljässä lohkossa. Kaksi parasta kustakin lohkosta pääsi mukaan puolivälieriin.

Mikko Ilosen kanssa samaan lohkoon arvottiin Ryder Cupin reikäpeleissä Euroopan voittoa kolme viikkoa aikaisemmin juhlinut turnausvoiton puolustaja Graeme McDowell, Wales Openin syyskuussa voittanut Hollannin Joost Luiten ja Alexander Levy, Portugal Mastersin juuri voittanut ranskalaispelaaja.
Ilonen hävisi ensimmäisen ottelunsa eagle-aloituksen tehneelle Luitenille. Seuraavana päivänä hän onnistui kuitenkin voittamaan McDowellin. Kolmannessa ottelussa kukistui Alexander Levy. Näin Ilonen sijoittui alkulohkossaan toiseksi ja sai seuraavan päivän pudotusottelussa vastaansa Ranskan Victor Dubuissonin. Voitolla Ilonen jatkoi välierään, missä hän sai revanssin Joost Luitenista.

Loppuottelussa vastaan tuli Ruotsin Henrik Stenson, jolla oli suosikin paineet. Ja lisäpaineet varmasti siitä, että hän ei ollut voittanut yhtään turnausta vuoden 2014 aikana. Ei voittanut London Golf Clubillakaan. Kättely tapahtui 17. viheriöllä, kun Ilonen johti tavoittamattomasti 3&1.

Matkalla arvokkaaseen Euroopan kiertueen reikäpelivoittoon Ilonen otti päänahat kolmelta Euroopan Ryder Cup -sankarilta eli Stensonilta, McDowellilta ja Dubuissonilta. Loppukausi ei sujunut lahtelaiselta aivan samoissa merkeissä. Hän sijoittui Euroopan kiertueen Race to Dubai -finaalisarjan ensimmäisessä kilpailussa Shanghaissajaetulle kymmenennelle sijalle, mutta sai sen jälkeen ruokamyrkytyksen mikä vei parhaan terän kauden kolmesta viimeisestä kilpailusta.

Ilonen saavutti Euroopan kiertueen Race to Dubai -rankingissa 2014 uransa parhaan loppusijoituksen (18:s) parantaen edellisvuodesta viisi sijaa. Syksyllä 2013 Mikko Ilonen kertoi, että hänellä on oma salainen tavoitesija maailman rankingissa, johon hän tähtää. Kun hänen sijoituksensa parani tasaisesti vuoden 2014 aikana, hän kieltäytyi toistuvasti kertomasta tavoitetta toimittajille. Vasta joulukuussa 35-vuotissyntymäpäivänään hän päästi golfyleisön jännityksestä ja kertoi, että hänen henkilökohtaisena tavoitteenaan ollut rankingsijoitus oli 13:s.

"Se ihan oma numeroni oli 13. Se tuli vain päästäni. Mutta tuollaisia pitää olla", Ilonen kommentoi Helsingin Sanomissa (19.12.2014).
Lähde: Kalle Virtapohja, Golf, suuret turnaukset, suuret voittajat. Auditorium 2015.

Mikko Ilosen voitot Euroopan kiertueella:
2007 Enjoy Jakarta Astro Indonesia Open
2007 Scandinavian Masters
2013 Nordea Masters
2014 Irish Open
2014 Volvo World Matchplay Championship

Mikko Ilosen nousu maailman rankinglistalla (OWGR) vuodesta 2001 huipentui uran parhaaseen sijoitukseen (37:s) vuonna 2014.
2014 – 37.
2013 – 64.
2012 – 340.
2011 – 191.
2010 – 187.
2009 – 222.
2008 – 63.
2007 – 62.
2006 – 343.
2005 – 392.
2004 – 323.
2003 – 216.
2002 – 292.
2001 – 311.

Mikko Ilosen major-turnaukset (14 kpl)
2000
The Open, St. Andrews MC (74, 71) amatööri
2001
Masters, Augusta National MC (72, 79) amatööri
The Open, Royal Lytham & St. Annes 9. (68, 70, 75, 66)
2002
The Open, Muirfield 50. (71, 70, 77, 70)
2006
The Open, Royal Liverpool 16. (68, 69, 73, 72)
2010
US Open Pebble Beach MC (75, 77)
2012
US Open Olympic Club MC (75, 74)
2013
The Open Muirfield 79. (72, 78, 76, 74)
PGA Championship MC (73, 72)
2014
The Open, Royal Liverpool MC (70, 78)
PGA Championship, 7. (67, 68, 69, 69)
2015
Masters, Augusta National MC (74, 73)
The Open, St. Andrew´s, Old Course MC (75, 70)
PGA Championhip, Whistling Straits 54. (72, 73, 71, 72)

Etsitkö jotain?
Golfkenttien tarinoita: Vastuullinen Messilä
Golfkenttien tarinoita: Vastuullinen Messilä

Blogi22/08/2019

Messilä Golf on ottanut kunnianhimoisen tavoitteen. Se haluaa kehittyä ensimmäisten suomalaiskenttien joukossa…
Lue lisää

Golfkenttien tarinoita: Veljesholari samalle reiälle!
Golfkenttien tarinoita: Veljesholari samalle reiälle!

Blogi29/07/2019

Suomessa tehtiin sunnuntaina 28.7 historiaa, kun veljekset Saku ja Samuli Nykänen tekivät holarit samalla reiällä!
Lue lisää

Golfhyvinvointi-matka: Peralada Golf 27.10-3.11!
Golfhyvinvointi-matka: Peralada Golf 27.10-3.11!

Matkailu22/07/2019

Tervetuloa Golfhyvinvointi matkalle! Viikon mittaisella matkalla syvennytään golfin saloihin ja keskitytään…
Lue lisää

Muita samankaltaisia:

Golfkenttien tarinoita: Vastuullinen Messilä
Golfkenttien tarinoita: Vastuullinen Messilä

Blogi22/08/2019

Messilä Golf on ottanut kunnianhimoisen tavoitteen. Se haluaa kehittyä ensimmäisten suomalaiskenttien joukossa…
Lue lisää

Golfkenttien tarinoita: The Open
Golfkenttien tarinoita: The Open

Blogi17/07/2019

Millainen golfkenttä on Royal Portrushin Dunluce -kenttä, jossa pelataan viikonlopun The Open -turnaus, jossa mukana…
Lue lisää

Golfkenttien tarinoita: Pirkanmaa on pirkkuparatiisi
Golfkenttien tarinoita: Pirkanmaa on pirkkuparatiisi

Blogi05/06/2019

Kalle Virtapohja vierailee Tampereella ja analysoi alueen kenttiä sekä seurojen välistä yhteistyötä.
Lue lisää

Yhteistyössä: