Matti Saarisen kynästä: Elvytyksen kurssi kentille

Blogi18/03/2019

Matti Nykäsen poismeno kosketti jollakin tavalla meitä jokaista. Tiedotusvälineet vuolivat rahaa ja mässäilivät hänen kuolemallaan oikein olan takaa. Ei tuntunut hyvältä. Mielestäni vainajilla ei pitäisi ratsastaa ja suurin suru on hiljainen.

Historia tuntee lukuisia esimerkkejä, miten ihmistä on alettu arvostaa vasta hänen kuolemansa jälkeen. Esimerkiksi hollantilainen V. W. van Gogh ( s. v. 1853). Hänen maalauksensa eivät saaneet aikanaan minkäänlaista suosiota, niin kuolemansa jälkeen häntä on pidetty ja edelleen pidetään yhtenä tärkeimmistä eurooppalaisista kuvataiteilijoista.

Toivottavaa olisi, että ihminen saisi eläessään kokea sen mahdollisen arvostuksen minkä ympäröivä yhteiskunta hänelle antaa. Valtiolliset hautajaiset, kukat ja kunniamerkit, tai muut sellaiset huomionosoitukset eivät enää tavoita vainajaa. Käytännössä ne lohduttavat eniten omaisia.

Kuoleman äärelle minua ohjaa Matti Nykäsen siivittämänä se, että golfkentillä kuolee vuosittain paljon pelaajia. Pelkillä kuolemantapauksilla mitattuna lajia voidaan pitää eräänä maailman vaarallisimmista urheilulajeista. Taakse jäävät niin ammattinyrkkeily, hevos- kuin moottoriurheilukin.  Kuten tiedämme golfin vaarallisuus ei selity pelkästään salamaniskuilla tai joillakin vakavilla tapaturmilla.

Yleisin syy golfkentällä menehtymiseen on sairauskohtaus, koska suuri osa pallon perässä kävelijöistä on jo kultaisen iän kerhossa tai sen kynnyksellä. Tätä taustaa vasten juuri näinä aikoina kaikkien pelaajien kannattaisi verestää elvytystaitoja. Golfyhteisöt voisivat pelikauden kynnyksellä järjestää, vaikka elvytyksen iltakurssin.

Pitäisin hyvänä, jos kentille hankittaisiin myös sydämen elvytyslaitteita (defibrillaattori). Lisäksi kannattaisi huolehtia niiden käytön opastuksesta ja sijoituspaikasta tiedottamisesta. Näin menetellen saattaisimme pelastaa kaverimme tai jopa oman henkemme.

Matti Saarinen